Hyviä suorituksia Nuorten Jukolassa

Kalevan Rasti osallistui Kankaanpään Nuorten Jukolaan kahdella kovin alaikäisellä joukkueella. Ykkösessä Oskari teki perusvarman viestialoituksen paria vuotta vanhempien poikien joukossa. Oskari tuli vaihtoon noin sijalla 40, vain kolme minuuttia kärjestä. Markus, Salla ja Pieti jatkoivat ehjillä juoksuilla, ja sijoitus pysyi melko lailla samana. Viitososuudella Moona pääsi käyttämään juoksuvoimaansa, nosti pari sijaa ja aikaero kärkeen (Tampereen Pyrintöön) kasvoi vain minuutilla. Siiri tykitti seuraavalla viiden kilometrin pätkällä huippujuoksun, ja Matti pääsi matkaan jo sijalla 22. Alkumatkalla tuli pari virhettä, mutta osuuden lopun Matti tuli kovavauhtisessa letkassa. Maalissa ykkösjoukkueen sijoitus oli 34, jolla päästiin hyvin valmentajien asettamaan tavoitteeseen. Kakkosjoukkueessa suunnistivat Petka, Jarkko, Venla, Marikki, Kiia, Pinja ja Elias tasaisesti. Maalissa tuloksena oli sija 132, eli taakse jäi noin 50 joukkuetta. KR-junnuista 13 henkeä 14 mahdollisesta oli omalle osuudelleen reilustikin alaikäisiä. Kun harjoitteluintoa tuntuu nyt riittävän hyvin, on näillä nimillä hyvät mahdollisuudet nousta seuraavina vuosina NuJun palkintopallille. Nyt oltiin jo Savo-Karjalan nopeimpia! Tulokset ja GPS-seuranta