Myös tiistairastit järjestetään omatoimirasteina

Joensuun seudun kuntorastit järjestetään toukokuussa omatoimirasteina. Kalevan Rastin järjestämien kuntorastien ohella myös ns. tiistairasteilla, joita järjestävät vuorotellen Joen Suunta, Kontiolahden Urheilijat, Selkien Sisu sekä Liperin Taimi suunnistus, rastit ovat maastossa useamman päivän ja kartta tilataan ensisijaisesti Rastilippu.fi  -palvelussa. Kesäkuun osalta on vielä liian aikaista tehdä päätöksiä; odotellaan rauhassa tarkempia ohjeita kuntosuunnistustapahtumien järjestämiseen.

Koronakilpailu Punkaharjulla

Huhtikuun kolmas viikonloppu. Ankkurirastit – cancelled. Vikingrastit – cancelled. Tämä vuosi on ensimmäinen kerta 45 vuoteen, kun en pääse tavanomaiselle kilpailukauden avausreissulle Etelä-Suomeen. Syy on tietysti koronahysteria, kaikki hauskuus on peruutettu tai kielletty. Suututtaa, saattaisinpa käyttää voimakkaampaakin ilmaisua. Jotain täytyy tehdä, ettei masennus iske. Lähdetään siis kisoihin, eikä ihan mihin tahansa kisaan.

Karanteeni täynnä vai täynnä karanteenia?

Poikkeustilanteessa suunnistuksen kysyntä saattaa jopa kasvaa. Omatoimiset kuntorastit ja suunnistusharjoitukset houkuttavat kokeneiden suunnistajien lisäksi myös uusia harrastajia. Toukokuun kuntorastien kartat voi tilata paperitulosteina postitse. Tällä viikolla Ristisaaren kuntorasteilla testataan GPS Orienteering -sovellusta!

Tilaa seura-asut viimeistään 16.2.

Ensi kesän seura-asujen tilausta varten on nyt avattu tilaussivustot erikseen valmennusryhmiin kuuluville  ja kuntoilijoille. Asuvalikoima on vastaava kuin menneellä kaudella, mutta joitakin uusiakin tuotteita on saatu tarjolle. Toimi pikaisesti, sillä viimeinen tilauspäivä on sunnuntai 16.2.! Alustavasti asujen toimitus on viikolla 14.