Lehmon talvirastien tulokset

MM-hiihdoista huolimatta suunnistajat kokoontuivat Lehmoon torstai-iltana. Tällä kertaa radoilla tarjottiin myös tiukkoja ylämäkiä, etenkin Ukonharjun alueella. Tulokset Väliajat Ensi viikolla suunnistetaan uudella kartalla, joka on nimeltään Joen Suu. Lähtöpaikka sijaitsee ”täl pual jokke” ja radat suuntautuvat ”tois pual jokke”.

Noljakan talvirastien tulokset ja väliajat

Tämän viikon talvirasteilla reitinvalintoja Noljakan kimuranteilla kaduilla pähkäili mukavat 50 suunnistajaa. Tulokset Väliajat Ensi viikolla talvirastit suunnistetaan Lehmon alueella Juhani Simosen laatimilla radoilla. Tähän saakka talvi on kelien puolesta ollut varsin suosiollinen, toivotaan että meno jatkuu samanlaisena eikä pakkasherra pääse sotkemaan viikoittaisia talvirasteja.

Portugal O Meetingin lähtöviivalla punamustia

Perinteinen nelipäiväinen Portugalin ”rastiviikko” suunnistetaan 13.-17.2 Portugalin rannikolla Miran alueella. Iso joukko Kalevan Rastin edustusryhmästä on leireillyt Portugalissa jo viikon ajan, ja leiriohjelmaan sisältyy luonnollisesti myös POM 2015. Jo viime viikonloppuna leiriryhmä kokeili talvikuntoaan Idanha a Novan kansainvälisissä kisoissa, eikä suinkaan huonoin tuloksin. Etenkin keskimatkalla punamustien menestys oli varsin hyvää. Tulokset  International Meeting Idanha a Nova Portugal O Meetingin tuloksia voi päivittäin käydä katselemassa kisasivuilta.

Rantakylän talvirasteilla 60 innokasta suunnistajaa

Oleg Vokulovin mainioille radoille oli lähtenyt rasteja etsimään talvikaudelle lähes ennätysmäinen kuudenkymmenen suunnistajan joukkio. Tässä tulokset ja väliajat. Tulokset Väliajat Mukaan mahtuu toki enemmänkin osanottajia. Ensi viikolla talvirastit Noljakan koululla.

Muistutus: Seura-asujen tilaus päättyy 10.2.2015 klo 24.00

Kalevan Rastin jäsenillä on jälleen mahdollisuus tilata tyylikkäitä Trimtexin valmistamia seura-asuja. Tilaus onnistuu tilaussivuston kautta, ja sivusto on auki 20.1 – 10.2.2015 klo 24.00 saakka. Sivustolta löydät kuvan ja lisätietoja kaikista tarjolla olevista asuista. Tilaussivusto Käyttäjätunnuksen ja salasanan sekä muita lisätietoja saat Simo-Pekka Finckeltä (toimisto@kalevanrasti.fi tai 0452314309). Käytä mieluiten sähköpostia. Nyt ei muuta kuin tilausta tekemään!