Kuntorastikausi 2014 on päättynyt

Kalevan Rastin kuntorastikausi 2014 saatiin päätökseen viime lauantaina Repokalliolla varsin talvisten olosuhteiden vallitessa. Osanottajamäärät jatkoivat kasvuaan tänäkin vuonna. Kaiken kaikkiaan kauden aikana suorituksia 29 tapahtumassa kertyi hienot 3540 kappaletta. Keskimäärin kuntosuunnistukseen osallistui siis 122 suunnistajaa! Kiitokset kaikille järjestäjille ja osalllistujille, sekä naapuriseuroille yhteistyöstä. Talvirastit on suunniteltu alkavaksi tammi-helmikuun vaihteessa ja tulevana vuonna ne järjestetään torstaisin. Sitä ennen kuntoa voi hankkia vaikkapa KR:n jumpissa, sählyssä tai sauvakävelylenkeillä lauantaisin. Tässä vielä kuva viime lauantailta.

Suunnistusjuhlaa: JWOC, SOW, O-Ringen

Alkava viikko on yhtä suunnistusjuhlaa. Kiril Nikolov on keskimatkan ja pitkän matkan ratamestari nuorten MM-kisoissa Bulgariassa. JWOC 2014: All You Need to Know!  Nuorten MM-kisasivut Sveitsin rastiviikko kerää noin 5000 suunnistajaa Zermattin huikeisiin maisemiin. Mukana ovat Sara Lüscher,  Mari Väänänen, Fabian Hertner, Jere Pajunen ja Miika Hernelahti. Sveitsin rastiviikon live-tulokset Controls are ready! #sow14 #zermatt #matterhorn #breathtaking #splendid #freshsnow #pulvergut pic.twitter.com/mPgxfl4gWV — Swiss O Week 2014 (@SOW2014) July 21, 2014 Old Maps from SOW 2006 now on our stage sites: http://t.co/PdzKqXHRwq #orienteering #sow14 #zermatt pic.twitter.com/gOzYQafpyg — Swiss O Week 2014 (@SOW2014) July 16, 2014 Ruotsin rastiviikko O-ringen kerää 15000 suunnistajaa Skåneen. O-ringenin avauspäivänä Santeri Silvennoinen oli kolmas 20-vuotiaiden sarjassa ja Thierry Gueorgiou neljäs miesten kisassa. O-ringenin live-tulokset