Jere Pajunen Kalevan Rastin valmennuspäälliköksi

Kalevan Rastia vuodesta 2009 lähtien edustanut Jere Pajunen on valittu Kalevan Rastin valmennuspäälliköksi. Pajusen toimenkuvaan kuuluu nuoriso- ja edustussuunnistuksen suunnittelu ja johtaminen. Pajunen aloittaa tehtävässään 1.1.2023.

Oman urheilu-urani kannalta Kalevan Rasti on ollut merkittävässä roolissa. Laadukkaalla huippusuunnistustoiminnalla on pitkät perinteet seurassa ja nuorisotoiminnassa on otettu viime vuosina isoja askelia eteenpäin. On hienoa päästä kehittämään toimintaa ja sitä kautta jakamaan takaisin vuosien mittaan kertyneitä oppeja”, Pajunen kommentoi.

Pajunen on omalla urheilu-urallaan voittanut Jukolan viestin kolmesti ja Tiomilan neljästi. Lisäksi hän on yksi niistä viidestä urheilijasta, jotka ovat saavuttaneet samana vuonna henkilökohtaisen SM-mitalin sekä suunnistuksessa että yleisurheilussa (SM-maantie).

Pajunen on vaalinut Kalevan Rastin laadukkaan tekemisen perinteitä sekä urheilijana että valmentajana koko seurassaoloaikansa. On hienoa, että saamme Pajusen johtamaan edustustoimintaa entistä systemaattisemmin sekä kehittämään nuorisotoimintaa ja suunnistajan polkua kokonaisvaltaisemmaksi, kertoo Kalevan Rastin puheenjohtaja Hannu Airila.

Valmennuspäällikön palkkaus on seuran strateginen valinta, joka palvelee sekä edustussuunnistusta että nuorten toimintaa.

Meillä on tällä hetkellä hyvät aihiot nuorisotoiminnan kehittämiseen ja nuoria on mukana toiminnassa aikaisempia vuosia enemmän. Toiminnan organisoinnilla, laadukkailla harjoituksilla sekä panostamalla motivoituneiden SM-ikäisten tukemiseen aina edustusryhmiin asti saamme varmasti tuotua yhä enemmän omia kasvatteja edustusjoukkueisiimme”, tuumi Pajunen.