Maastokuvaus Oinasvaara Wild

Laiska ratamestari on näppärä ja kaivaa esiin vuoden 2011 SM-kisojen maastokuvauksen. Siitäpä saadaan pienellä vaivalla uusiokäytetty tarina Oinasvaara Wild-kisaa varten 11.7.2020.

Kovapanosammuntoja Hiienvaarassa

Kun lauantaiaamuna useampi  autokuorma suunnistajia ajelee Uimaharjusta hyvän matkaa kohti tuntematonta koillista, saattaa jollekin tulla epäilys, että mihin korpeen nyt ollaan menossa. Oinasvaaraanpa hyvinkin. Eihän kisamaasto mikään kulttuurin kehto ole Kaksoisvirtainmaan tapaan, mutta on täällä eletty ennenkin. Tässäpä on selvitys epätietoisuuden poistamiseksi.

”Vaarallinen alue alkaa Saahkarinvaarantien ja Tuomilammentien risteyksestä”. Tällainen lause kuullaan Ylen radiokanavilla noin kerran kuussa. Ollaan siis hyvin lähellä Hiienvaaran ampuma-aluetta, jossa Pohjois-Karjalan Rajavartioston varusmiehet viettävät useamman viikon koulutusajastaan. Tämän SM-kisan kilpailukeskuksena on Saahkarin kämppä, joka toimii Hiienvaaran ampuma-alueen tukikohtana. Suunnistuskisaan kämppä tarjoaakin hyvät puitteet; on  kohtuulliset sisätilat kauniilla paikalla sopivasti huippumaaston reunalla.  On sähköt ja viestiyhteydet.  Ja iso sauna, joka tosin näin suuressa tapahtumassa riittää vain naisväen tarpeisiin. Miehet saavat tyytyä venlaan. Tämän kansallisen Oinasvaara Wild-kisan kilpailukeskus on maasto-oloissa muutaman kilometrin päässä Saahkarin kämpältä.

Varsinainen kilpailumaasto ei kuitenkaan ole ampuma-aluetta. Sitä vastoin sissiharjoituksia täällä on järjestetty paljon. Kilpailijat saattavatkin törmätä piilokorsuun, kätkettyyn tähystyspoteroon tai vaikka elintarvikekätköön. Toivottavasti miinojen viiksilankoja ei ole kovin paljoa jäänyt maastoon suunnistajien kiusaksi. Kilpailijat pääsevät myös ylittämään ”valtakunnanrajan” kisan aikana.

Tällä kertaa SM-kisan kilpailunjohtajan, ja myös toisen kartantekijän Börje Vartiaisen ei tarvinnut nähdä kovin paljoa vaivaa maanomistajalupien hankinnassa. Maaston koko on hulppeat 17 km2 4 km2, mutta maanomistajia on vain kaksi yksi. Kiitokset Metsähallitukselle sekä Tornator Oy:lle myönteisestä suhtautumisesta kilpasuunnistukseen!

Tuo maanomistustilanne kertoo osaltaan tämän seudun historiasta. Oinasvaaran alue on ollut muinoin sen verran syrjässä, että  ihmisasutusta tänne ei ole syntynyt missään vaiheessa. Kartalla ei ole yhtään rakennusta Saahkarin kämppää lukuun ottamatta. Saahkarikin on ollut alun perin tukkikämppä, ja täältä käsin on 1940- ja 50-luvuilla hakattu suuret määrät mäntytukkia  Pielisjokivarren sahoille uitettavaksi. Kartalta löytyy lammen nimi Kasarmi-Saahkari. Kasarmia tuo pieni lampi ei ole ikinä nähnytkään, mutta ilmeisesti vielä Saahkaria vanhempi metsäkämppä on sen rannalla aikoinaan ollut. Muutamassa purossa on merkkejä uittojen aikaisesta tammesta. Uudempia ”tammeja” maastossa on runsaasti, mutta ne ovat majavien tekosia.

Suunnistuskartan eteläreunassa kohoaa  Janhosvaara. Hiukan kartan reunan ulkopuolella on tuon aikoinaan asutun tilan jäljiltä muutama kivijalka ja niitynpohjia. Janhosvaaran kasvillisuuskin on hiukan muuta aluetta rehevämpi – siellä lienee aikoinaan kaskettu metsää. Kartan pohjoisreunalta puolestaan voi havaita Kelovaaran. Siellä on edelleen rakennukset pystyssä ja hyvässä kunnossa. Metsästysseuran tukikohdaksi Kelovaara onkin aivan mahtava. Se on takavuosina toiminut metsänvartijantalona. Siinäpä muuten olisi meikäläisen unelma-ammatti, metsänvartija!

Muita vanhan elämän merkkejä ei juuri löydykään. Kiiesvaaran yli kulkee muinainen kinttupolku Kivilahden kylältä Koitereen  pohjoispuolisiin erämaataloihin. Enimmiltä osiltaan polku on jo kadonnut, mutta luultavasti moni suunnistaja polkee sitä hiukan vahvemmaksi SM-kisataipaleellaan. Yllättävää kyllä, yhtään ainoata tervahautaa ei kartan alueelta ole löytynyt.

Entäpä sitten maasto sinänsä ? Luvassa on viimeisen päälle hienoa pohjois-karjalaista  –  tai kenties  vienan-karjalaista  –  erämaata. Alue on toki pääosin talousmetsää, mutta Oinasvaara sekä Paha Oinasvaara kuuluvat vanhojen metsien suojelualueeseen. Erityisen pienipiirteiseksi maastoa ei voi sanoa, mutta haastetta suunnistajille tuovat pitkät, polveilevat loivat rinteet ilman kuviorajoja tai muita katkoja. Kulkukelpoisuus on hyvä tai jopa erinomainen. Ei tämä niinkään kangasta ole, vaan vaaramaastoa. Ilomantsin takamaat kuuluvat jääkauden jälkeiseen vedenkoskemattomaan alueeseen. Selväkielellä sanottuna kivikkoa ei maastosta  löydy, kun minkään muinaisen meren aallot eivät ole kuluttaneet hiekkakerrostumia vaarojen rinteiltä. Sukkahousumaastoa, sanottiin ennen suunnistustrikoiden keksimistä. En tiedä, mistä erinomaisesta kivilajista Oinasvaara mahtaa rakennettu. Maallikon silmiin sen rinteillä olevat jyrkänteet ovat kuitenkin epätavallisia, aivan yhtenäistä särötöntä sileää kalliota. Kenties joku geologi on näitä mäkiä setelinippu silmissään koputellut. Graniittiako lienee vai mustakiveä ?

Lopuksi on paikallaan pieni pahoittelu. Ratamestari Petri Vainio oli suunnitellut kakkoslähdön luonnonkauniiseen paikkaan siistiin metsään lammen rannalle. Sitten tuli se kuuluisa viime kesän myrsky ja pyyhkäisi hehtaarin metsää nurin – ja juuri ykkösväliltä. Puunkorjuu jäi viime talveen, eikä nyt keväällä ehditty enää vaihtaa lähtöpaikkaa uuteen paikkaan. Siis väliaikalähdön edustalla aukeaa nyt ikävä pystyvihreä metsä korjuutyön jäljiltä. Mutta kyllä se puusto siitä paranee viimeistään kakkoselle  mennessä!

Jussi Silvennoinen

se toinen kartantekijä