Medialle

Lumonite SM-yö 2020 Pärnävaaralla 26.9.2020

Yösuunnistuksen Suomen mestaruuksista kamppaillaan lauantaina 26.9.2020 Liperin Pärnävaaralla. Kilpailutapahtumat alkavat jo perjantaina 25.9. Vaivion kurssikeskuksessa klo 20.00, kun miesten pääsarjassa karsitaan finaalipaikoista. Finaaleihin tiensä selvittävät yhteensä 50 karsintojen parasta miessuunnistajaa.

Lauantaina kilpailemaan pääsevät myös muut sarjat. Osallistujien ikähaitari on aina 15-vuotiaista junioireista 85-vuotiaisiin veteraaneihin. Kisoihin odotetaan yhteensä noin 1500 osallistujaa. Ensimmäiset lähdöt tapahtuvat klo 20.00 ja kaikkien sarjojen parhaat selvinnevät puoleen yöhön mennessä.

Pääsarjojen osalta on odotettavissa kovatasoisin SM-yö moneen vuoteen. Kansainvälisten kisojen peruuntuminen mahdollistaa tänä vuonna myös maajoukkuesuunnistajien osallistumisen SM-yöhön. Alustavien aikataulujen mukaan naisten mestari on selvillä klo 23.15 ja miesten mestarin nimi on selvillä puoli tuntia myöhemmin klo 23.45.

Median palvelut Lumonite SM-yössä

Kutsumme median edustajat seuraamaan Lumonite Sm-yötä lauantaina 26.9.2020 klo 19.30 alkaen Liperin Pärnävaaran ulkoilukeskukselle (Pärnävaarantie 32, 80400 Ylämylly).

Tarjoamme SM-yön aikana median edustajille.

  • Sisätilan työskentelyyn
  • 4G-verkkoyhteyden
  • Kisaseurannan mediatiloissa (kisakuulutus, online-tulokset, gps-seuranta)
  • Kisakuvaajan kuvat käyttöön.
  • Pääsarjojen mestarit ja muut mitallistit haastateltaviksi.

Median akkreditointi tapahtuu alla olevalla lomakkeella 22.9.2020 mennessä. Lähetämme vielä kisaviikolla tarkemmat ohjeet akkreditoituneille.

Lisätiedot

Tiedottaja

Jere Pajunen

050-5647486

jere.pajunen@kalevanrasti.fi

Kilpailunjohtaja

Jari Väisänen

0500-515180

jari.vaisanen@kalevanrasti.fi

Akkreditointi