Kuntorastikausi 2014 on päättynyt

Kalevan Rastin kuntorastikausi 2014 saatiin päätökseen viime lauantaina Repokalliolla varsin talvisten olosuhteiden vallitessa. Osanottajamäärät jatkoivat kasvuaan tänäkin vuonna. Kaiken kaikkiaan kauden aikana suorituksia 29 tapahtumassa kertyi hienot 3540 kappaletta. Keskimäärin kuntosuunnistukseen osallistui siis 122 suunnistajaa! Kiitokset kaikille järjestäjille ja osalllistujille, sekä naapuriseuroille yhteistyöstä. Talvirastit on suunniteltu alkavaksi tammi-helmikuun vaihteessa ja tulevana vuonna ne järjestetään torstaisin. Sitä ennen kuntoa voi hankkia vaikkapa KR:n jumpissa, sählyssä tai sauvakävelylenkeillä lauantaisin. Tässä vielä kuva viime lauantailta.

Kalevan Rasti viides Smålandskavlenissa

Kalevan Rastin miehet päättivät suunnistuskauden ottamalla haltuun ensi vuoden Tiomilamaastoja. Leirin päätteeksi juostiin Smålandskavlen, josta irtosi viides sija joukkueella Jan Petrzela, Hannu Airila, Juuso Metsälä, Jan Prochazka ja Jere Pajunen. Miesten viestin voitti IFK Lidingö SOK. Smålandskavlenin kisasivut 

Salivuorot ovat alkaneet

Säätila Suomessa on kääntynyt talviseksi ja pohjoiset ilmavirtaukset puhaltavat kylmästi. Ei hätää, koska Kalevan Rastin salivuorot pyörivät jo täyttä häkää. Keskiviikkoisin 19:00-20:00 Pielisjoen koululla järjestetään jumppa, jonka vetäjinä toimivat Hennariikka Lonka ja Irja Lehikoinen. Sunnuntaisin KR:n jäsenet ovat tervetulleita pelaamaan sählyä niin ikään Pielisjoen koululle klo 19:00-20:30. Salivuorot jatkuvat muutamaa koulujen lomista johtuvaa taukoa lukuun ottamatta maaliskuun loppuun 2015 saakka. Tervetuloa!