SM-yöstä kaksi hopeaa
SM-yö suunnistettiin Savonlinnan Tanhuvaaran Urheiluopistolta. Maasto oli riittävän vaativa ja parhaat erottuivat edukseen. Hopeaa suunnistivat Mari Väisänen D35-sarjassa ja Markku Piironen H60-sarjassa. Santeri Silvennoinen oli neljäs H20-sarjassa, Paula Iso-Markku 17:s naisissa ja Juuso Metsälä 27:s miehissä. Tulokset ja GPS-seuranta Olavin Rasti järjestää samoissa maastoissa Tanhuvaaran Urheiluopistolta käsin Leimaus-leirin ensi kesänä. Leirin suojelija on Kalevan Rastin Hannu Airila! Leimaus-leirin internetsivut
SM-yö suunnistetaan viikonloppuna Savonlinnassa
Suunnistuskausi 2014 on vääjäämättä kääntymässä ehtoopuolelleen, mutta vielä on muutamia kilpailuita tulossa. Yösuunnistuksen Suomen mestaruudet ratkotaan tulevana viikonloppuna Savonlinnassa Tanhuvaaran urheiluopiston toimiessa kilpailukeskuksena. Miehet aloittavat yöjuoksunsa jo tänään perjantaina karsinnan merkeissä, ja launtaina pimeän laskeuduttua ratkaistaan sitten lopulliset sijoitukset kaikkien sarjojen osalta. Kalevan Rastista on kilpailuun ilmoittautunut monilukuinen joukko kaiken ikäisiä suunnistajia. Toivotetaan onnea kaikille ja seurataan myös kotisohvilla millaista menestystä saavutamme. Kisasivut Tulospalvelu
Miehille pronssia SM-viestistä
Hollolan SM-sprintti oli SM- ja wre-kisa. Wre-kisassa Jan Procházka oli toinen Frederic Tranchandin jälkeen. Simo-Pekka Fincke oli 17:s. Naisten kisassa Mari Väänänen oli 30:s. Santeri Silvennoinen oli kuudes poikien 20-sarjassa, Oskari Silvennoinen kuudes poikien 14-sarjassa ja Siiri Silvennoinen seitsemäs tyttöjen 14-sarjassa. Sprintin tulokset Kuva: Kaisa Lappalainen-Metsälä Miesten SM-viesti sai huonoimman mahdollisen alun, kun Juuso Metsälä pummasi ykkösrastia melkein viisi minuuttia. Jarkko Huovila, Jere Pajunen ja Thierry Gueorgiou paikkasivat lopussa sen, mikä oli mahdollista ja tuloksena oli pronssi. Voiton vei Paimion Rasti ennen Vaajakosken Terää. Miesten kakkosjoukkue suunnisti sijalle yhdeksän joukkueella Santeri Silvennoinen, Simo-Pekka Fincke, Mikko Heinonen Jan Procházka. Alemmassa kuvassa olen kartalla ja kaikki näyttää hyvältä. Ylemmässä kuvassa paska on osunut tuulettimeen #suunnistus pic.twitter.com/TCWDgGBOFm — Juuso Metsälä (@juusometsala) September 21, 2014 Naisten joukkue Mari Väänänen, Mari Väisänen ja Paula Iso-Markku suunnisti yhdenneksitoista. Tyttöjen 20-sarjan joukkue Essi Rautasalo, Anniina Simonen, Silja Kauppinen oli seitsemäs. SM-viestin tulokset, sisältää Jukka Inkerin Awot-analyysit! GPS-seuranta
SM-sprintti ja -viesti edessä
Kahden SM-kisan viikonloppu alkaa lauantaina Hollolassa järjestettävällä SM-sprintillä. Hollolassa tehdään sprintin osanottoennätys, sillä yhteensä nuorten, aikuisten ja veteraanien mitaleista taistelee 1949 suunnistajaa. Hollolan kisasivut Hevoskuurin ennakko Sunnuntaina kilpaillaan SM-viesti Mäntsälässä. Läpi kilpailun on luvassa GPS-seurantaa klo 10 alkaen, jolloin miehet lähtevät metsään. Mäntsälän kisasivut Kisatapahtumia pystyy parhaiten seuraamaan Twitterin kautta @kalevanrasti . Kisan jälkeen fiilistellään myös Facebookissa ja Instagramissa.
Polkujuoksu ja AM-kisat
Menneenä viikonloppuna juostiin ensimmäinen vuotuinen Polkujuoksu Utranharjun poluilla. Kalevan Rastin ja Joensuun Katajan yhteisprojekti onnistui ensiyrittämällä hienosti ja juoksijat kiittelivät kilvan niin keliä, rataa kuin maastoakin. Kilpailuun lähti 67 innokasta juoksijaa. Polkujuoksun tulokset Teemu Saramäen kuvia Jari Simanaisen video Samaan aikaan Iisalmessa ratkottiin aluemestaruusmitaleita keskimatkalla ja yösuunnistuksessa. Merkille pantavaa on Hannu Airilan nopea kuntoutuminen nilkkaleikkauksesta, Hannu nimittäin voitti H21-sarjan kultaa keskimatkalla. Kalevan Rastin juniorit olivat sankoin joukoin mukana, ja menestystäkin tuli. Tulokset AM-keskimatka Tulokset AM-yö Aarre Hummelholmin kuvia AM-kisoista: