Rastikauden 2018 päätös

Marraskuun lopulla Kalevan Rastin Siiri Silvennoinen valittiin suunnistuksen nuorten maajoukkueeseen. Siirin menestys kesän EM- ja SM-rasteilla enteili jo valintaa, ja paikka varmistuikin valintaleirillä tehtyjen testien ja haastattelujen perusteella. Tällä erää maajoukkuepaikka on kaksivuotinen, joten Siirillä on hieno asetelma kehittyä lisää kahtena tulevana vuotena D20-sarjassa. Kalevan Rastin miehistä A-maajoukkuessa jatkaa Miika Kirmula ja B-maajoukkueessa Hannu Airila.

 

Joulukuun ensimmäisenä päivänä järjestettiin koko seuran yhteinen kauden päätöstapahtuma ja syyskokous Alavin kylätalolla. Paikalla oli runsaasti väkeä, ja mikä hienointa jäseniä oli läsnä kaikista ikäluokista. Samana viikonloppuna niin miesten kuin naistenkin edustusryhmät olivat kokoontuneet leirille Joensuuhun. Samoin Ketturyhmät viettivät Alavissa oman minileirinsä. Edustusryhmille oli Börje Vartiainen suunnitellut taatusti vaativat harjoitukset, joihin vastasatanut lumi toi oman mausteensa. Ketturyhmät ja kuntoilijat pääsivät päivän alkajaisiksi suunnistamaan Olli Puhakan laatimille radoille. Mukavassa kangasmaastossa moni halusi kokeilla suunnistusta käyräkartalla.

 

Saunan ja keittolounaan jälkeen aloitettiin virallisempi osuus. Puheenjohtajana toiselle kaudelle jatkava Jussi Silvennoinen korosti kylläkin heti aluksi ettei tällaisten tapahtumien tarkoitus ole olla tylsiä, vaan tilaisuus halutaan pitää leppoisana ja hauskana. Mukava olikin kuunnella miesten ja naisten ryhmien esittäytymiset. Jo aiemmin syksyllä uutisoitiin latvialaisen Arturs Paulinsin ja paluumuuttaja Jere Pajusen seurasiirrot. Jeren ohella edustuksen miehistä paikalla olivat Miika Kirmula, Markus Räsänen ja Santeri Silvennoinen. Huippu- ja ykkösryhmän rinnalle johtokunta näki tarpeelliseksi perustaa kakkosryhmän, jotta seurassa jatkossa riittäisi huippujen ohella myös kansallisen tason aikuissuunnistajia. Miesten puolella tähän ryhmään kuuluvat mm. vielä nuorissa suunnistavat Pieti Liukka, Markus Simonen ja Oskari Silvennoinen, joka asustuksellaan keräsi positiivista huomiota. Uutena ryhmään liittyy Vili Mustonen Tampereelta. Tulevalla kaudella naisten toiminnasta ottavat vetovastuun Tarja Silvennoinen ja Eeva Punta. Ykkösryhmästä esittäytyivät läsnä olleet Siiri Silvennoinen ja Mari Väänänen. Ilahduttavasti myös naisten ryhmään oli löytynyt monta uutta vahvistusta: Silja Tarvonen, Emilia Rantanen ja 18-vuotias Grace Molloy Skotlannista. Vanhoina tuttuina KR:n paitaan palaavat Linda Talbonen ja Moona Havula. Seuran omat junnut Marikki Juntunen ja Venla Liukka ovat myös mukana.

 

Seuraavana vuorossa oli kauden parhaiden palkitseminen. Seuran parhaina suunnistajina palkittiin Miika Kirmula ja Silja Kauppinen. Nuorista sarjojensa parhaina palkittiin H18 Oskari Silvennoinen, D18 Siiri Silvennoinen, H16 Ilmari Tanninen, D16 Marikki Juntunen, D14 Hertta Juntunen, H14 Jonne Mukkala, H12 Tuukka Viinisalo, D12 Iisa Makkonen, H10 Veeti Rieppo, D10 Linda Mononen, H8 Lenni Rieppo ja D8 Aino Kolmonen. Mikaelin sarvet-kiertopalkinnon sai itseoikeutetusti Siiri Silvennoinen. Vuoden seura-aktiivina palkittiin suunnistuskoulun vetäjänä ja junnutoiminnassa ahkeroinut Katri Kolmonen.

 

Kalevan Rastin puheenjohtajana jatkaa Jussi Silvennoinen. Johtokunnassa jatkavat myös Maritta Hiltunen, Timo Lipponen, Reino Nevalainen, Ari Piitulainen, Antti Nurmonen, Eeva Punta ja Mari Väisänen. Johtokunnan tällä erää jättänyt Hennariikka Lonka huomioitiin kukkien ja kiitosten kera. Henkilövalintojen ohella syyskokouksessa vahvistettiin jäsenmaksut vuodelle 2019. Johtokunnan esityksen mukaisesti jäsenmaksuja päätettiin korottaa 10 eurolla kaikissa jäsenryhmissä.