Suunnistuksen kevätklassikko FinnSpring suunnistetaan tulevana viikonloppuna

Suunnistuskausi on Suomessakin avattu jo muutama viikko takaperin, mutta tulevana viikonloppuna rävähtää oikein toden teolla. Kevään päätapahtumaksi muodostunut FinnSpring järjestetään Salossa Kiikalan lentokeskuksen alueella Suomusjärven Sisun toimiessa järjestävänä seurana.

Lauantaina suunnistetaan pitkän matkan henkilökohtainen kilpailu, joka on samalla nuorten MM- ja EM-kilpailujen näyttökilpailu. Lisäksi miesten ja naisten pääsarjoihin odotetaan maan terävintä kärkeä. Sunnuntaina on vuorossa viestikilpailu.

Kalevan Rastista lauantain henkilökohtaiseen kilpailuun on ilmoittautunut 35 innokasta suunnistajaa. Sunnuntain viestiin lähdemme monissa sarjoissa useamman joukkueen voimin. FinnSpring onkin tärkeä etappi ennen kahden viikon kuluttua suunnistettavaa Tiomila-viestiä.

Fanijoukot voivat seurata kilpailun kulkua tulospalvelun sivuilta.